S/S Kotvio II
Historiaa
1884 Porista, 1935 Ruovedelle
Kotvio II oli alun perin nimeltään Näsijärvi. Rosenlewin Porin Konepaja valmisti sen vuonna 1884 Rosenlewin tukkien hinaajaksi Tampereen yläpuolisille vesille. Hinaaja oli seudulle tunnusomainen, sillä samanmallisia aluksia ei purjehtinut esimerkiksi Saimaalla eikä Päijänteellä.
Näsijärvi kuului 1916 - 1917 venäläiseen sotalaivastoon, jolloin venäläiset asensivat tykin sen keulaan. Hinaajan osti Rosenlewiltä vuonna 1935 ruoveteläinen Kotvio Oy -saha. Sahan pienessä hinaajassa, Kotviossa, oli laivan kokoon nähden liian iso kattila ja kone. Kun ne siirrettiin Näsijärveen, hinaajasta tuli Kotvio II ja se sai lempinimeksi "iso musta".
Mikko Niininen, joka oli kesän 1947 Kotvio II:n päällikkönä, muistelee Kotviota: "Alus näytti hupaisalta, kun se meni täysillä. Näkyi vain musta piste ja pirunmoinen savu. Laiva näet painui syvään, kun trippeli kävi täysillä. Kotviolla ajettiin kaikki mahdolliset väylät. Esimerkiksi Vilppu- reitillä vähävetisenä aikana matkanteko oli melkoista taistelua."
Kotvio Oy:n historiikissa 1947 kerrotaan: "Kotvio II on edelleen yhtiömme hinaajana ja se on laatunsa, kuntonsa ja voimansa puolesta yksi vesistömme parhaista hinaajista sekä konepuolensa järjestelyn vuoksi sellainen, että sen polttopuun tilat ovat laivan keulapuolessa eikä konehuoneen näin ollen tarvitse rähjääntyä ja pölyyntyä varastoimisen ja käytön takia."
Historiikissa mainitaan, että proomuilla kuljetettiin 30 vuodessa sahatavaraa parinkymmenentuhannen rautatievaunun verran. Määrä vastaa noin 700 junaa. Tavallisesti vuosittain kulki satakunta proomulastia. Ennätyslasti yhdessä proomussa oli 730 kuutiota halkoja. Suotuisimpana aikana ajettiin huhtikuulta tammikuulle, kun jäät sallivat.
Työnjohtaja osti laivan Tampereelle
Uittotoiminnan väheneminen lopetti työt hinaajilta ja Kotvio II kävi sahalle tarpeettomaksi. Ennen Tampereen kaupunkia sen omisti Kotvion sahan entinen työnjohtaja, silloinen halkoliikkeen omistaja Olavi Kivimäki. Hän maksoi 1967 laivasta sahalle 3050 markkaa eli nykypäivän valuuttana noin 3400e.
"Tiesin, että laiva pysyy pinnalla, sillä sitä oli huollettu hyvin. Kun Kotvio II seisoi uljaana Tampereen halkoliikkeen edessä, se ikään kuin kysyi, että mitäs nyt. Emme osanneet vastata, mutta saimme romutuksen estettyä ainakin vähäksi ajaksi. Kaikki miehemme osallistuivat joka ilta aluksen kunnostus talkoisiin innolla", Kivimäki kirjoittaa muistiinpanoissaan.
Eläkkeelle jäänyt konemestari Lasse Peltonen viritti muistojaan kun otti koneet ja pannut huoltaakseen. Hän asui lähistöllä mutta innostui yöpymäänkin laivalla. Piakkoin koitti Peltosen suuri päivä; savu nousi Kotvion piipusta, vesi oli kattilassa ja lämpö päällä, painettakin melkein täydet.
"Laitoin tuossa vähän pökköä pesään aamulla, kun ei oikein nukuttanut. Hyvin se pannu punksuneeraa, ei pihise. Konettakin kokeilin; hienosti pyöri", Peltonen myhäili.
Maksuja tuottavia ajoja ei vaan löytynyt. Juoksevia menoja kuten telakointi-, katsastus- ja vakuutusmaksuja sen sijaan riitti. Näin edessä oli Kotvion myynti. Kivimäki kuuli että Tampereen kaupunki etsi sisävesilaivaa. Kaupunki aikoi Sveitsin mallin mukaisesti valmistaa teknilliseen museoon tuloportiksi siipirakennuksen jossa olisi ollut höyrylaiva. Kivimäki myi laivan 3250 markalla kaupungille. Hän päätteli että "ei herrat kattilaa tarvitse" ja myi kattilan iittiläiselle pesulalle.
Kaupunki makuutti laivaa peittämättömänä Naistenlahden voimalan takana. Kotvion päälle kaatui nosturi ennen kuin alus nostettiin maalle. Museoesineiden maastavientikielto astui voimaan 1984, joten laivaa innokkaasti kyselleet saksalaiset keräilijät eivät voineet enää ostaa sitä.
Perinnelaiva- ja alusrekistereihin
Vilppulaan Kotvio II tuotiin autolla ja kunnostus alkoi heti. Tamperelaiset voimalaitoksen höyrylaivaharrastajat olivat onneksi öljynneet sylintereitä ja laakereita. Koneesta puuttui kaikki kiiltävä ja kampiakseli oli poikki. Kaikki mahdollinen oli ruosteessa ja ruuma täynnä romua.
Seuraavana vuonna peräsin akseleineen uusittiin, pohja ja köli levytettiin 30 neliön alalta, alhaalta kahdeksan millin vahvuisilla teräslevyillä, yläosassa ohuemmin. Syksyllä 1997 asennettiin kansilevyt teräksestä alkuperäisten puisten tilalle.
"Aluksi tamperelaiset aika kovaakin harmittelivat kun huomasivat että aarre katosi. Nyt sikäläiset höyryihmiset ovat myöntäneet että laiva tuli oikeaan paikkaan. Tamperelaiset ovat tuoneet laivaan koneiston osia ja pillin kun ovat huomanneet että kyllä se aikanaan kuntoon tulee", myhäilee Pynnönen, konepuolen nokkamies.
Vilppulan Veneilijät ry ilmoitti laivan vuonna 1997 Suomen Merimuseon perinnelaivarekisteriin voidakseen anoa kunnostustyöhön varoja Merimuseon perinnelaivatoimikunnalta. Avustussäännöt oli kuitenkin laadittu niin että avustusta saattoi saada vain kulussa olevan aluksen kunnostukseen. Lähes vuoden kestäneen kädenväännön jälkeen Kotvio II saikin 40 000 mk avustuksen S/S Intin vanhan kattilan kunnostamiseen. Se osoittautui kuitenkin höyryn tuotoltaan liian pieneksi Kotvion trippeli koneelle. Koska Suomesta ei löytynyt yhtään Kotvioon sopivaa kunnostuskelpoista laivakattilaa, ainoaksi vaihtoehdoksi jäi asentaa Ruotsista hankittu polttoöljykäyttöinen yhden megawatin tehoinen kattila. Sen seurauksena alus menetti mahdollisuutensa tulla hyväksytyksi perinnelaivarekisteriin ja päästä osalliseksi kunnostusavustuksiin.
Alus on tarkoitus rekisteröidä vuokravenerekisteriin jolloin sillä voidaan tilapäisesti kuljettaa huvialuksia suurempaa matkustajamäärää. Huvialukseksi rekisteröity alus saa kuljettaa 12 henkilöä. Vuokraveneeksi katsastettuna se voi olla tilapäisesti isompi, ehkä 50 henkilölle.
"Jos meidänkin seuramme 300 jäsenestä 12 ajelisi ja muut jäisivät rannalle, ei sitä hyvällä katsottaisi", arvelee varakommodori Juha Koivistoinen ja jatkaa: "Kunnostus porukassa on kymmenkunta aktiivia. Aktiivit ovat myös käyneet Suomen Höyrypursiseura Oy:n järjestämän höyrykone- ja kattilakoulutuksen Savonlinnan ammattiopistossa. Lisäksi S/S Tarjanteen konepäällikkö, "vanha merikarhu ja persoona" Otto Majakari, piti höyrykoneen- ja höyrykattilanhoitokurssin Vilppulassa."
Eri tahojen yhteistyötä
Kotvion teräsrunko on limisaumainen. Laiva on 22 metriä pitkä ja 4,80 metriä leveä. Laivan syväys on 2 metriä. Aluksen vetoisuus on 66,44 bruttotonnia ja 19,73 nettotonnia. Nopeus täydessä lastissa on noin kymmenen solmua.
Tamperelainen K.F. Dunderbergin konepaja teki 1914 nykyisen kolmisylinterisen höyrykoneen jonka teho on 137 indikoitua hevosvoimaa. Kone on ainoa toiminnassa oleva kone Dunderbergin tuotannosta.
"Indikoiduilla hevosvoimilla ei ole mitään tekemistä nykyisten kanssa. Jos Kotvioon pistää samankokoisen dieselin pyörittämään yli metristä potkuria, se ei inahdakaan. Vääntö oli pienissä kierroksissa ja höyryssä", selvittää Keijo Pynnönen.
Apukoneena on venäläinen 12 kW:n diesel generaattori, jonka Veneilijät ostivat Puolustuslaitokselta. Se toimittaa aluksen käyttöenergian luonnonsatamissa ja lisäksi sillä varmistetaan polttimen toiminta, silloin kun ei ole kattilassa painetta höyrygeneraattorille.
Tähän mennessä kunnostukseen on kulunut parisataatuhatta markkaa. Saman verran arvellaan vielä kuluvan. Varoja on hankittu mm. myymällä yrityksille mainostilaa laivan vieressä olleeseen tauluun.
Ennen lamaa Veneilijät sai myytyä mainostilaa hyvin. Sen lisäksi Veneilijät hankkivat varoja erilaisilla tapahtumilla, kuten koskipäivillä ja uistelukilpailuilla. Lions Clubilta saatiin 4000 markan avustus.
Paikallinen liike-elämä on lisäksi lahjoittanut puutavaraa, terästä ja työvälineitä, paikalliset metalliyritykset ovat jättäneet laskuttamatta työsuorituksiaan. Työvoimatoimiston kautta on saatu työllistämispalveluun päässeitä pitkäaikaistyöttömiä laivankunnostukseen yhdessä Mäntän seudun koulutuskeskuksen oppilaiden kanssa. Niiden lisäksi Vilppulan Varavankilan puutyöosasto on rakentanut vaativimmat puiset rakenteet.
Laivankunnostushankkeesta Veneilijät ovat huomanneet tulleen seutukunnan yhteinen mielenkiinnon kohde, aluksen vesillelasku heinäkuussa 1995 oli todellinen kansanjuhla Vilppulankosken venesatamassa. Paikkakuntalaisten lisäksi alukseen on käynyt tutustumassa siinä aikanaan palvellutta henkilökuntaa ja lukuisia laivaharrastajia ympäri Suomen. Kotvio II on siirretty loppurakennusta varten Mäkitalonlahden satamaan, joka tulee olemaan sen ja varustamon kotisatama. Satamasta pyritään rakentamaan seuran kotisataman ja tukikohdan lisäksi vanhojen alusten kunnostus- ja telakointipaikka.
Tulevaisuuden tavoite voisi olla vaikkapa keski- eurooppalainen höyryharrastaja, joka nousee Pikku-Jumbon vetämään matkustajavaunuun Haapamäen höyryveturipuistossa, matkustaa junalla Vilppulaan, laskeutuu junasta Mäkitalonlahden satama-asemalla jatkaakseen matkaa S/S Kotviolla, S/S Aureella tai S/S Näsijärvellä Virroille. Siellä hän nousee Ukko-Pekan vetämiin vaunuihin suuntana Haapamäen Höyryveturipuisto.
